Tulin, näin ja rakastuin

No siis Englantiin(kin) tietty!

Kipinä ensimmäisestä reissusta oli niin vahva että jo silloin leikittelin ajatuksella asua Englannissa.

Miten kaikki sitten ikäänkuin tapahtui?
Nopeasti.

Marraskuun ekan mini reissun jälkeen kaikki palautui kutakuinkin ennalleen, sitten vuosi vaihtui ja tammikuun vaihtuessa helmikuuhun Chris teki vastavierailun suomeen. Sillä viikolla eteläsuomessakin oli jopa lunta, kyllä, oikeasti.
Anyway, sitten helmikuun lopulla vietin talvilomani, kuten arvata saattaa, britteinsaarella. Vielä silloinkaan en kuitenkaan ollut muuttoaikeissa.
Olin kuitenkin alkanut ajatella asiaa, nuinniinkuin aikuisten oikeasti ja miettinyt että jos vuoden päästä tähän aikaan sitä sitten jo asuisi Englannissa.
Kun palasin suomeen maaliskuun alussa, yhdeksän päivän kulttuurikylvyn (ehkä rennoin loma ikinä) jälkeen, mikään ei ollut enää ennallaan.
Kaksi viikkoa ehti kulua kunnes yhtäkkiä se löi ikäänkuin lapiolla vasten kasvoja.
Soitin tottamaar sillä samalla istumalla äitille,
"äiti mä muutan Englantiin"
Sitten ostin lentolipun.
Vain meno. Eikä meno-paluuta kuten aiemmin.

Siitä se mankeli sitten alkoi.
Päätin että otan loparit töistä ennen kesälomaa niin saan kesäloman rahana, se plus lopputili pitäisi riittää pieneen alkuun Englannissa. Oli mulla säästöjäkin, mutta eipä juuri kummoisesti.

Välillä tuntui että olen hullu, mulla on päässä vikaa ja mikä mua vaivaa mutta toinen puoli minusta puhkui itsevarmuutta, olin ylpeä itsestäni ja kehuin itseäni rohkeaksi.

Ystäväni ja perheeni ottivat asian vastaan hyvin, toki osa oli hiukan enemmän ja vähemmän eri mieltä mutta kannustavia silti. En voikkaan tarpeeksi kiittää kaikkia läheisiäni kaikesta kannustuksesta ja tuesta mitä olen saanut!
Osan ystävistäni reaktioista olin hämmentynyt ja hyvinkin yllättynyt. En osannut kuvitellakaan kuinka paljon minua tultaisiin ikävöimään!
Minulla on ihania ystäviä ja ihana perhe <3

Työmaalla olikin sitten eri meininki.
Muistan sen aamupäivän varmaan aina, olin menossa iltavuoroon ja aamupäivällä olin Salossa ystäväni Juha-Matin kanssa. Hän se ajoi minut viemään lopari paperit.  En varmaan olisi saanut sitä itse aikaiseksi, jännitti meinaan hiukan!
No se nyt meni kohtuu kivuttomasti. Jännitin sitä niin kovasti, ja ihan turhaan lopulta. Pomo oli ynseähkö mutta sen ymmärtää kun vakkari irtisanoutuu kesän kynnyksellä ja siinä vaiheessa oli vielä kesälomatuuraajankin paikka auki.
Iltavuoroon mennessä kuitenkin jännitys senkun kasvoi kun tuli aika kertoa työkavereille.

Irtisanomisaika oli vain kaksi viikkoa, luojan kiitos ei enempää!
Sinä kahtena viikkona oli myös hyvää aikaa hoitaa muuan muukin juokseva asia kuten--

> Ilmoitus kelaan.
Piti täyttää ja lähettää lomake. Ilmoitus ulkomaille muutosta.
> Ilmoitus postiin (josta se kätevästi tätä nykyä kulkeutuu myös maistraattiin ja niin edespäin)
> Verotoimisto
> Pankki (niille on suotavaa ilmoittaa erikseen)
> Kännykkäliittymä. Mitäpä minä netillä kännyssä kun en sitä voi käyttää ulkomailla.
(Käytän muuten edelleen suomalaista liittymää/ numeroa. Jos joku miättii.)

Sitten ne muuttokamat..
No, matkalaukku täynnä vaatteita ja käsimatkatavaroissa kanssa.
Itse kun otin vain pääasiassa vaatteeni enkä muuta niin halvin tapa oli lähettää ne postitse.
Vaikkakaan se ei ollut halpaa huvia (yhteensä n.150e, sisältäen monta kohtuu isoa laatikkoa, osan lähetin aiemmin jo ja osan kun olin lähtökuopissa), oli se silti halvempaa kun kuriirifirmat. (Esim DHLn arviohinnaksi paljastui peräti 350-500e, hirveä hintahaarukka..)

(Muuten vinkkinä vain, että Parcelhero on halvin ja nopein jos on enempikin tavaraa)

Työhommat päätty.
Oli kun olis ollu humalassa! Sitä vapauden hurmaa kun pistin viimeisen kerran sen firman oven kiinni perässäni ja kurvasin pois pihasta.
Olin niin onnellinen vaikka samaan aikaan pelottikin niin vietävästi.
Pelotti koska ensi kertaa liki viiteen vuoteen olin työtön ja vieläpä omasta aloitteestani!

Pakko tähän väliin lisätä vielä selfie meikästä tuossa upeassa st1sen luotiliivissä jota ei ainakaa vielä ole ollut yhtään ikävä! 

Pari viikkoa vielä ennen lähtöä olin Kemissä ja Keminmaalla jonne muunmuassa vein joitain tavaroitani säilöön. Nautin siitä pienestä lomasta vaikka lähtö jännittikin.

Isohaaran patosilta Keminmaassa

Sitten tulikin aika pyyhältää taas kerran lentokentälle.
Seisoin jälleen aamu kuudelta silmät ristissä lentokentän ulkopuolella ja tuijotin ympärilleni.
Mietin että mitä kaikkea tuleekaan ikävä.

Ja sillä tiellä sitä sitten ollaan.

Silloin kun meikä maailmalle läksi...

Piti meinaan tehä ensin yhtä jos toista.

Palataampa hetkeksi siihen jännittävään mielenhäiriöön kun ensikerran päätin lähteä katsomaan miltä näyttää elämä Englannissa --
Se oli syyskuun loppua, masentava ilma ja turhan syksyinenkin. Odotin taas talvea joka ei eteläsuomessa edes tule...
(Älkää huoliko ei tää jatku tämmösenä.)

Me ollaan aina oltu äitin kanssa yhenlaisia 'hulluja' mitä tulee Englantiin ja etenkin Union Jack kuosiin. Siis niinku oikeasti, kummankin kodeista löytyy sisustuksen myötä laittoman paljon brittirompetta.
Mielessä oli kytenyt jos jonkinlaista suunnitelmaa myös jossain vaiheessa elämää matkustaa Englantiin.

Tilaisuus oli ikäänkuin pakko käyttää kun Chris tarjoutui minut majoittamaan.
(Olimme 'tavanneet' toisemme sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, instagrammissa jo liki parin vuoden takaa mutta alkaneet jutella enempi vasta muutama kuukausi ennen tätä, joten kyllä kun kerroin aikeistani ystävilleni tai äidilleni, vastaanotto oli melko epäileväistä. Ymmärrettävää.)
Sitten täytyi vain enää löytää rahaa ja aikaa.

Työvuorot menivät edellisessä työssäni likimain niin että joka kolmannella viikolla oli 'pitkä vapaa', eli lauantai, sunnuntai ja maanantai. Tämän lisäksi sain sumplittua rakkaan silloisen työtoverini Tarjan kanssa myös perjantain vapaaksi. (Olen edelleen tuosta erittäin kiitollinen.)
Näin ollen se ajankohta sopi täydellisesti pieneen ulkomaan seikkailuun joten marraskuun 'pitkälle vapaalle' ilmaantui yllättäviä suunnitelmia kun oikeastaan viime kädessä hetken mielijohteesta ostin lentoliput Helsingistä Manchesteriin ja takaisin.
Ja sitten eikun kauhialla tohinalla pakkaamaan. Ja piti malttaa odottaakkin..

Päätin lähteä pienellä reppureissu meiningillä eli mahdollisimman vähän mitään mukaan. Pelkät käsimatkatavarat.
Lentokentälle piti lähteä perjantaina aamuyöstä. Kentällä kun piti olla paria tuntia aiemmin noin kello kuusi.
En muuten nukkunut en sitten yhtään.
Jännityksen kourissa ja silmät ristissä sitten seisoin helsinki-vantaan lentokentällä. Huikea fiilis.
Oli muuten eka ulkomaanlento. Tätä ennen olin ollut koneessa kahdesti, toinen lento oli Ouluun ja toinen Kemiin. Että sillä viisiin.
Kaikki sujui mallikkaasti lähtöselvityksessä ja passin tarkastuksessa ja pian seisoin lähtöportilla odottamassa. Tässä vaiheessa en tiennyt yhtään miten puhelimeni tulee toimimaan ulkomailla joten soitin äitille ja lähetin muutamille ystäville viestin. Niin ja tietenkin facebookkiin piti tehdä tilapäivitys! Ilman muuta ja muut ilman.

Sitten loikkaus bussiin ja sillä lentokoneen luo. Siinä vaiheessa alko olla jo niin täpinöissä että tuntu että taju lähtee.
Lento meni todella nopeasti. Ensin olin utelias, sitten paniikissa ja sitten nukuinkin loppumatkan... Kolmea tuntia myöhemmin saavuin Manchesteriin. (Aikaeron vuoksi lento oli kestänyt vain tunnin joten olin entistä enemmän hämilläni.)
Lentokentällä ensimmäinen haaste oli löytää ulos. Sitä käytävien ja huoneiden määrää! Harhailin lähinnä etsien tuttuja kasvoja samalta lennolta..
Löysin kuin löysinkin pienen vitkastelun jälkeen alueelle jossa ollaan matkoiltaan tulevia matkalaisia vastassa.
Löysin peräti Chrisinkin. Tai no. Olin kävellä ohi mutta...

Se tunne oli käsittämätön.
Upea. Mieletön. Vapaa.
Olin ihan uudessa ympäristössä, ja kun tuli aika puhua lontoota niin menin jotenkin ihan lukkoon vaikka kohtuu erinomaisesti kieltä osaankin.
Yhtäkkiä se suomalaisten suosima rallienglanti vaan hyökkäs sieltä mielen syövereistä.
Istuin varmaan aika hyvän tovin lentokentän ulkopuolella tupakointialueella ja ihmettelin missä mitä hä. 'How the hell did I end up here?'
Ensimmäisenä näkymänä lentokentän ulkopuolella on Radisson blu hotel, joka niin muistutti minua Helsingistä että piti hieraista silmiä.

Juna-asema on kätevästi ihan lentoaseman kyljessä ja junalla matkattiin Manchesterista Blackburniin.

Säästä on sen verran pakko mainita, ilmankosteus on pikkusen eri luokkaa kuin kotosuomessa.. niin ja suomessa oli tuolloin 'talvi', tosin ei lunta ainakaan siis eteläsuomessa mutta silti miinuksella, mutta Englannissa oli tuon viikonlopun aikana +12-16 astetta!