Ehtoota!

Ompa vaan taas kulunukki aikaa viime kerrasta..
Kuten uhkasin aiemmin, tämän kertainen postaus saattaa olla kutakuinkin vähänniinkuin "Suomi vs Englanti" -painotteinen --
Noin vaikka ihan sen kunniaksi että tässä kuussa paukkui 7kk täällä asumista täyteen!

(Tuli käytyä muutama viikko sitten kotinurkillakin lomailemassa, siitä postailua sitten erikseen :))

Mitä niin, no onko täällä nyt sitten parempi?
"Onko se parempi paikka asua kun mitä Suomi?".. on varmaan yleisin kysymys mitä kuulen.
Olen jatkuvasti sanonut etten aio enkä halua vertailla suomea ja enklantia, mutta kyllä kai se häätyy, vaikka sitten ihan huvin ja urheilun vuoksi.

Täällä on hyvä asua, kiitos kysymästä.
Jatkuvasti tulee vastaan asioita joita ikävöi suomessa mutta se nyt on ihan normaalia.
Mistäs alotettas.. Otan muutaman kysymyksen tähän alkuun, niin päästään vähän vauhtiin --

"Minkälainen ilma siellä on? Sataako siellä tosiaan kokoajan?"
No.. Ei nyt kokoajan... Mutta tarpeeksi usein. Täällähän ei tunneta esim talvea lainkaan samanlaisena käsitteenä kuin mitä kotosuomessa. On talvipuita, talvikukkia ja ja mitä, lunta? No ei. Jos hyvä tuuri sattuu niin loskaa tulee. Yhdeksi tai kahdeksi päiväksi. Ilmankosteus on täällä ihan omaa luokkaansa ja kiitän luojaani ettei minulla ole luonnonkiharoita. Johan niitä sais olla riipimässä suoriksi jatkuvasti.
P.S jos tulee edes sentin verran lunta täällä ei mikään liiku mihinkään, koulut menee kiinni, bussit ei kulje, lennot ei lähde, junat ei liiku... Oikeasti. Tämä on totta.

"Mimmone sielä on tuo ruokapuoli?"
Hyvää on kuten kuvasta näkyy! Hehee, joihinkin juttuihin ottaa aikansa totutella mutta pääasiassa näinkin ronkeli mimmi on löytäny syötävää.

"Onko asuminen/ ruoka/ alkoholi /rööki halvempaa kuin suomessa?"
Nottajoo. Asuminen kaiketi hiukan halvempaa, riippuu mistä roikkuu. Ruoka on halvempaa, osin jopa todella paljon edukkaampaa!
Tupakka.. Ei. Liki kutakuinkin 11 euroa aski. 20 tupakkaa 11euroa, kyllä. Hyi saakeli.
Tupakan hinnan saa jokainen myyntipiste päättää itse, kumma kyllä! Sama aski maksaa jossain kulmakiskassa 7,5 puntaa ja jossain supermarketissa sitten 8,5..
Alkoholi.. Halvempaa! Ja vieläpä moninkertaisesti. Random esimerkkinä pintti strongbowta 3,5-4,5euroa. Toki kalliimpiakin mestoja on.

"Mimmosia ihmiset on siellä?"
No ihmisiä. Hirmu mukavia olleet kaikki tähän asti. Eikä kukaan oo kattonu pitkin nenän vartta vaikka olenkin ulkomaalainen.
Lähinnä tulee kiitosta hyvästä englanninkielen taidosta!

Saa lähettää lisää kymysyksiä jos tuloo mieleen!

Löytöjä!

Vastapainoksi viime postaukseen ajattelin tällä kertaa keskittyä kaikellaisiin asioihin mitä on tullut täällä asustellessa vastaan, niin materiasta makuhermojen hivelyynkin..

Olen aina tykännyt kirppareista, mutta täällä en ole ihme kyllä kertaakaan eksynyt kirppareille! Sen sijaan erillaisten (hyväntekeväisyys) tahojen charity shopeissa on tullut käytyä senkin edestä. (Niistä voi oikeasti löytää merkkivaatteita laput tallella ja polkuhintaan)
Itse en ole perehtynyt sen enempää. Mutta olen löytänyt paljon hyviä vaatteita ja pikku sisustustavaroita tosi edullisesti. Usea paikka myy myös huonekaluja ja elektroniikkaa.

Vaatteiden kokojen kanssa olin ensin hiukan hukassa. Onneksi on google.

Sitten täytyy mainita, kun edellisessä postauksessa ikävöin vissyvesiä niin tilalle on tullut maustetut lähdevedet. En ois ikinä voinut kuvitella että mansikan makuinen lähdevesi vois olla meikän mieleen. Makuja on vaikka millä mitalla ja valmistajia monia mutta oma suosikki on volvic.

Kuvan tarjoaa google. 

Mitäpä sitä ruoan ystävänä kiertelemään, sillä vaikka täällä on tuo ruokakulttuuri pikkasen erilainen, niin kyllä tämmösen ehkä hiukan ronkelin suomalaisen suuhun sopi se ehkä perinteisin ikinä, eli fish and chips! On muuten niin maan perusteellisen hyvää.
Jos pitäs rankata pari muutakin mitkä on löytäny tien meikän vatsan kautta sydämeen, niin sausage rolls ja steak pie!

Pienen guuglettamisen kautta löytyy mitä ne pitää tarkemmin sisällään mutta tässä muuan kuva internetin syövereistä!

Lyhykäisyydessään ja pyhässä yksinkertaisuudessaan sausage roll on makkara voitaikinan sisällä.

Steak pie, holy yummines, voitaikina jonka sisällä on ikäänkun karjalan paisti sooseineen.

Näitä ei kovin usein herkuttele, ovat aikasta tuhteja eväitä.

Sitten päästäänkin hedelmiin. Tuoreita hedelmiä löytyy ympäri vuojen ja edullisesti! Jos suomessa ei voinut herkutella hedelmillä kun ne on ainakin talviaikaan niin saakutin kalliita niin täällä voi. Tämä tekee meikän tosi iloiseksi.

Meikit. Pikkusen sivuan tätä turhuuden roviota mainitsemalla että samoja merkkejä voi ostaa kun suomestakin, mutta paljon on löytynyt ihan uusia tuttavuuksiakin.
Tuntuu että eri valmistajien tuoteskaala on paljon laajempi tällä perällä, tottakai se riippuu siis ihan mistä ostaa mutta meikälle on jääny vähä simmone kuva mitä tuolla kaupoissa on tullu pyörittyä --

Miten ois seukki kerralla suomi vs englanti? :D

Mitä kaikkea mulla on ikävä?

Näin kun neljä kuukautta on vierähtäny ko siivillä, on hyvä aika keräillä kokoon ajatuksia - kaikista niistä asioista mitä olen täällä asuessani ikävöinyt!

Ihan ensteksi on pakko aloittaa perheestä ja ystävistä, obviously!
Mulla on kaikkia teitä ihan älytön ikävä. Niin ja mun susihukkatyttöä, Leilaa, kanssa. Minun ihana koiruus.
Halaan kaikki ruttuun kun seuraavan kerran nähdään!

Seuraavaksi on hyvä siirtyä ruoan pariin - mulla on ollu monia suomalaisia ruokia ikävä! Vaikka täällä hyvää ruokaa onkin tarjolla niin on joitain asioita mitä ei korvaa mikään. Listaampas alle hiukan näitä herkkuja mitä en olisi uskonut ikävöiväni näin hurjasti --

- Ruisleipä (obvious or wha? Ai hitto mä himoan KUNNON ruisleipää.. Hmm.. Reissumiehen tosi tumma.. Ei hitto!)
- Karjalanpiirakka (kyllä, oon oikiasti miettiny esim saarioisten vaaleaa karjalanpiirakkaa kuola poskella.)
- Salmiakki
- Nakit ja makkarat. (ei täällä ei saa kumpaakaan kovin kummosena.)
Unohtamatta herkkuja, niinku fazerin suklaatia ja valion jäätelöitä.
Joteski tää on ruokapainoitteinen --
Lisätään listaan myös kunnon kahavi ja vissyt!

Sitten oon huomannu kaipaavani simmosiakin hassuja asioita kun ns autioita katuja, hiljaista ympäristöä --
Se tietynlainen yksinäisyyden tunne esim aamuyön pikkutunneilla kun ei ole minkäänlaista liikennettä missään --
Kyllä kai simmonenkin miljöö täältä jostain löytys ku ettimällä ettis, mutta tässä likimain ei simmosta ole.

Josta tuli mieleeni, kaipaan autolla ajamista ja sen tuomaa vapautta, vaikka ei voi kun kiitellä todella toimivaa julkista liikennettä!

Muuta ei nyt juuri tällä hetkellä tuu mieleen!
Niinno, ikävä vois olla myös kraanavettä mikä ei haise kloorilta.. Vaikka oonkin siihen jo pikkuhiljaa tottunut.
Makueroa ei siis ole mutta se haju on mielenkiintoinen.
Varsinkin ensimmäistä kertaa...

Arjen rattaat

Sehän on vähän sillain että arki se tulee väistämättä vastaan, oli eri maassa tai ei.
Aloin itse etsiä työpaikkaa hetimiten, varasin myös ajan tämän perän työkkäriin josta oli apua yhtä paljon kun korkokengistä vaellusreissulla. Aivan turhaa *skaa. Minulle sattu varmaan ne ynseimmät työntekijät. Mun tuuria.

Löysin itsenäisesti etsien aika paljon informaatiota, ja tottakai kysyin tutuilta apua, mutta minun tapauksessani ei virallisista tahoista ollut työnhaussa mitään apua.
Täytin hakemuksia jokaikiseen mahdolliseen, potentiaaliselta kuulostavaan, paikkaan.
Muuten, nämä työnantajat täällä haluaa kaikki nähä sun CVn joten sen on oltava viimisen päälle!
Kolmisen viikkoa kerkesi kulua kunnes sain National Insurance Numberini. Ja pääsin hakemaan töitä todenteolla.

Olin todella onnekas ja kuulin avoimesta paikasta eräällä tehtaalla. Ajattelin vain että miksipä ei, emmä mitään häviäkkään jos laitan hakemuksen sisään.
Seuraavana päivänä työhaastattelu.
Elettiin sillon keskiviikkoa.
Jännitti ihan älyttömästi ja koitin petrata miljoonasti ihan kaikkea mitä meinaan sanoa ja kertoa itsestäni.
Omasta mielestäni haastattelu meni ihan hyvin, jännitti kyllä niin etten muista kaikkea enää.
Samana päivänä iltapäivällä sain kuulla että paikka on minun jos aloitan perjantaina! Totta vitussa!
Työn oli määrä kestää jotakuinkin kolmesta neljään viikkoon koska työt tuossa virmassa on aika kausijaksoisia..
No. Tänään tuli juuri kolme kuukautta täyteen. Ja viime viikolla allekirjoitin uuden sopparin.

Tykkään tuosta työstä.
Palkka on minimi. Mikä on 6,50£ per tunti (tämän hetkisen kurssin mukaan jotakuinkin 8,40€)
Työaika on maanantaista perjantaihin 9-17 ja viikonloput on vapaat.

Aloitin toimistotyössä, dataprosessoinnin parissa, josta jatkoin erään projektin myötä valokuvaushommissa (todella hankala selittää mitä tämä on mutta kuvat mitä otin/ otan erinnäisistä tuotteista menevät asiakkaille jotta ne tietää mitä ne tilaa. Kaikkea baaritarvikkeista alkoholiin. Laaja skaala.)
Sitten olenkin ollut varastolla erinäisissä työtehtävissä ja nyt viime viikot pakkaamasa joten melkolailla kaikkea on mahtunut viimiseen kolmeen kuukauteen!

Entäs työkaverit ja pomot?
Todella mukavia.
Työntekijöistä varmaan jotakuinkin 1/4 on puolasta kotoisin. Joten kyllä sinne aina yksi suomalainenkin mahtuu.
Tuo on vähän niinkuin yhenlainen perhe.
Kaikki puhaltaa yhteen hiileen.
Toki siellä on niitä kiintiöidioottejakin.. Niinkun jokapaikassa.
Pääasiassa kuitenkin mukavaa porukkaa.

Saan jatkuvasti kehuja englanninkielen taidoistani ja todella moni luuli, että olen britti.
Tuntuu hyvältä saada kehuja niin kielitaidon puolesta kun työnteostakin.
Lämmittää mieltä!

"Next stop, Blackburn"

'Hello my new hometown', ajattelin kun tulin Manchesterista junalla Blackburniin.
Matka meni joutuisasti ja tuntui jo niin tutulta.

Lennosta sen sijaan sen verran mainittakoon, että se meni jotenkin nopeammin kuin aiemmilla kerroilla.
Onnistuin jopa nukkumaankin
 hiukan ja heräsin juuri sopivasti kun alkoi Englanti siintää meren jälkeen..
Kaikenlisäksi en voinut uskoa että olin todella matkalla Englantiin asumaan.
Hymyilin kun hullu ja en millään malttanut odottaa!

Siellä Englanti näkyy.

Manchesterin yllä.

Ensimmäinen vajaa viikko hurahti niin nopeasti ettei sitä ehtinyt edes tajuta.

Seuraavalla viikolla aloin järjestellä asiaan kuuluvia menoja, kuten ajanvaraus haastatteluun NINiä varten ja rekisteröitymisiä erinäisiin paikkoihin kuten terveyskeskukseen ja hammaslääkäriin. Kyllä, noihin edellämainittuihin on suotavaa rekisteröityä asioinnin helpottamiseksi.
Se minkä hammaslääkärin tai terveyskeskuksen valitset, on ihan sinun omissa käsissäsi.
Itse valitsin Brown Hillin terveyskeskuksen lähinnä vain koska se oli entuudestaan tuttu Chrisille, niin miksipä ei.

Ja niin mikä ihmeen NIN? Sellainen kuin National Insurance Number. Se on sellainen veikeä sekoitus numeroita ja kirjaimia ja se pitää olla töitä jos mielii maassa tehdä.
Sitä varten varataan aika paikalliseen työkkäriin (jobcenter) jossa ei niinkään työkkärin työntekijä, mutta valtion työntekijä ottaa sinut vastaan ja tekee pienen haastattelun.
Eli on niin maan utelias tietämään sinusta ihan kaiken.
Se tulee sitten postitse n.2-4viikon kuluttua. Ennen sen saapumistakin voi aloittaa työnteon, sitä varten saa erillisen todistuksen että on ko numeroa hakenut.

Sitten pankin valinta.
Pankiksi valikoitui Lloyds.
Tiliä avatakseen piti varata aika, joka oli vähän hassua, kun ei simmosta ole suomessa asioidessa tullut vastaan.
Valintaan saattoi vaikuttaa myös se, että Lloydsin konttori löytyy tästä kaupunginosasta missä asun. Eipä tarvii lähtiä kaapunniin.
Tässä pienessä osassa Blackburnia on myös posti, apteekki, lähikauppa ja  monia muita putiikkeja ihan lähellä. Kävellen peräti parin minuutin päässä!

Muutamia kuvia kotinurkilta,

Ihan lähellä sijaitsee myös liverpool-leeds kanaali. Ihana paikka kävelyille! 

Ikkunasta näkkyy sajetta. Englantilainen sää siis. 

Kanaalin varrelta. 

Ei satanut. 

<3

Tulin, näin ja rakastuin

No siis Englantiin(kin) tietty!

Kipinä ensimmäisestä reissusta oli niin vahva että jo silloin leikittelin ajatuksella asua Englannissa.

Miten kaikki sitten ikäänkuin tapahtui?
Nopeasti.

Marraskuun ekan mini reissun jälkeen kaikki palautui kutakuinkin ennalleen, sitten vuosi vaihtui ja tammikuun vaihtuessa helmikuuhun Chris teki vastavierailun suomeen. Sillä viikolla eteläsuomessakin oli jopa lunta, kyllä, oikeasti.
Anyway, sitten helmikuun lopulla vietin talvilomani, kuten arvata saattaa, britteinsaarella. Vielä silloinkaan en kuitenkaan ollut muuttoaikeissa.
Olin kuitenkin alkanut ajatella asiaa, nuinniinkuin aikuisten oikeasti ja miettinyt että jos vuoden päästä tähän aikaan sitä sitten jo asuisi Englannissa.
Kun palasin suomeen maaliskuun alussa, yhdeksän päivän kulttuurikylvyn (ehkä rennoin loma ikinä) jälkeen, mikään ei ollut enää ennallaan.
Kaksi viikkoa ehti kulua kunnes yhtäkkiä se löi ikäänkuin lapiolla vasten kasvoja.
Soitin tottamaar sillä samalla istumalla äitille,
"äiti mä muutan Englantiin"
Sitten ostin lentolipun.
Vain meno. Eikä meno-paluuta kuten aiemmin.

Siitä se mankeli sitten alkoi.
Päätin että otan loparit töistä ennen kesälomaa niin saan kesäloman rahana, se plus lopputili pitäisi riittää pieneen alkuun Englannissa. Oli mulla säästöjäkin, mutta eipä juuri kummoisesti.

Välillä tuntui että olen hullu, mulla on päässä vikaa ja mikä mua vaivaa mutta toinen puoli minusta puhkui itsevarmuutta, olin ylpeä itsestäni ja kehuin itseäni rohkeaksi.

Ystäväni ja perheeni ottivat asian vastaan hyvin, toki osa oli hiukan enemmän ja vähemmän eri mieltä mutta kannustavia silti. En voikkaan tarpeeksi kiittää kaikkia läheisiäni kaikesta kannustuksesta ja tuesta mitä olen saanut!
Osan ystävistäni reaktioista olin hämmentynyt ja hyvinkin yllättynyt. En osannut kuvitellakaan kuinka paljon minua tultaisiin ikävöimään!
Minulla on ihania ystäviä ja ihana perhe <3

Työmaalla olikin sitten eri meininki.
Muistan sen aamupäivän varmaan aina, olin menossa iltavuoroon ja aamupäivällä olin Salossa ystäväni Juha-Matin kanssa. Hän se ajoi minut viemään lopari paperit.  En varmaan olisi saanut sitä itse aikaiseksi, jännitti meinaan hiukan!
No se nyt meni kohtuu kivuttomasti. Jännitin sitä niin kovasti, ja ihan turhaan lopulta. Pomo oli ynseähkö mutta sen ymmärtää kun vakkari irtisanoutuu kesän kynnyksellä ja siinä vaiheessa oli vielä kesälomatuuraajankin paikka auki.
Iltavuoroon mennessä kuitenkin jännitys senkun kasvoi kun tuli aika kertoa työkavereille.

Irtisanomisaika oli vain kaksi viikkoa, luojan kiitos ei enempää!
Sinä kahtena viikkona oli myös hyvää aikaa hoitaa muuan muukin juokseva asia kuten--

> Ilmoitus kelaan.
Piti täyttää ja lähettää lomake. Ilmoitus ulkomaille muutosta.
> Ilmoitus postiin (josta se kätevästi tätä nykyä kulkeutuu myös maistraattiin ja niin edespäin)
> Verotoimisto
> Pankki (niille on suotavaa ilmoittaa erikseen)
> Kännykkäliittymä. Mitäpä minä netillä kännyssä kun en sitä voi käyttää ulkomailla.
(Käytän muuten edelleen suomalaista liittymää/ numeroa. Jos joku miättii.)

Sitten ne muuttokamat..
No, matkalaukku täynnä vaatteita ja käsimatkatavaroissa kanssa.
Itse kun otin vain pääasiassa vaatteeni enkä muuta niin halvin tapa oli lähettää ne postitse.
Vaikkakaan se ei ollut halpaa huvia (yhteensä n.150e, sisältäen monta kohtuu isoa laatikkoa, osan lähetin aiemmin jo ja osan kun olin lähtökuopissa), oli se silti halvempaa kun kuriirifirmat. (Esim DHLn arviohinnaksi paljastui peräti 350-500e, hirveä hintahaarukka..)

(Muuten vinkkinä vain, että Parcelhero on halvin ja nopein jos on enempikin tavaraa)

Työhommat päätty.
Oli kun olis ollu humalassa! Sitä vapauden hurmaa kun pistin viimeisen kerran sen firman oven kiinni perässäni ja kurvasin pois pihasta.
Olin niin onnellinen vaikka samaan aikaan pelottikin niin vietävästi.
Pelotti koska ensi kertaa liki viiteen vuoteen olin työtön ja vieläpä omasta aloitteestani!

Pakko tähän väliin lisätä vielä selfie meikästä tuossa upeassa st1sen luotiliivissä jota ei ainakaa vielä ole ollut yhtään ikävä! 

Pari viikkoa vielä ennen lähtöä olin Kemissä ja Keminmaalla jonne muunmuassa vein joitain tavaroitani säilöön. Nautin siitä pienestä lomasta vaikka lähtö jännittikin.

Isohaaran patosilta Keminmaassa

Sitten tulikin aika pyyhältää taas kerran lentokentälle.
Seisoin jälleen aamu kuudelta silmät ristissä lentokentän ulkopuolella ja tuijotin ympärilleni.
Mietin että mitä kaikkea tuleekaan ikävä.

Ja sillä tiellä sitä sitten ollaan.

Silloin kun meikä maailmalle läksi...

Piti meinaan tehä ensin yhtä jos toista.

Palataampa hetkeksi siihen jännittävään mielenhäiriöön kun ensikerran päätin lähteä katsomaan miltä näyttää elämä Englannissa --
Se oli syyskuun loppua, masentava ilma ja turhan syksyinenkin. Odotin taas talvea joka ei eteläsuomessa edes tule...
(Älkää huoliko ei tää jatku tämmösenä.)

Me ollaan aina oltu äitin kanssa yhenlaisia 'hulluja' mitä tulee Englantiin ja etenkin Union Jack kuosiin. Siis niinku oikeasti, kummankin kodeista löytyy sisustuksen myötä laittoman paljon brittirompetta.
Mielessä oli kytenyt jos jonkinlaista suunnitelmaa myös jossain vaiheessa elämää matkustaa Englantiin.

Tilaisuus oli ikäänkuin pakko käyttää kun Chris tarjoutui minut majoittamaan.
(Olimme 'tavanneet' toisemme sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, instagrammissa jo liki parin vuoden takaa mutta alkaneet jutella enempi vasta muutama kuukausi ennen tätä, joten kyllä kun kerroin aikeistani ystävilleni tai äidilleni, vastaanotto oli melko epäileväistä. Ymmärrettävää.)
Sitten täytyi vain enää löytää rahaa ja aikaa.

Työvuorot menivät edellisessä työssäni likimain niin että joka kolmannella viikolla oli 'pitkä vapaa', eli lauantai, sunnuntai ja maanantai. Tämän lisäksi sain sumplittua rakkaan silloisen työtoverini Tarjan kanssa myös perjantain vapaaksi. (Olen edelleen tuosta erittäin kiitollinen.)
Näin ollen se ajankohta sopi täydellisesti pieneen ulkomaan seikkailuun joten marraskuun 'pitkälle vapaalle' ilmaantui yllättäviä suunnitelmia kun oikeastaan viime kädessä hetken mielijohteesta ostin lentoliput Helsingistä Manchesteriin ja takaisin.
Ja sitten eikun kauhialla tohinalla pakkaamaan. Ja piti malttaa odottaakkin..

Päätin lähteä pienellä reppureissu meiningillä eli mahdollisimman vähän mitään mukaan. Pelkät käsimatkatavarat.
Lentokentälle piti lähteä perjantaina aamuyöstä. Kentällä kun piti olla paria tuntia aiemmin noin kello kuusi.
En muuten nukkunut en sitten yhtään.
Jännityksen kourissa ja silmät ristissä sitten seisoin helsinki-vantaan lentokentällä. Huikea fiilis.
Oli muuten eka ulkomaanlento. Tätä ennen olin ollut koneessa kahdesti, toinen lento oli Ouluun ja toinen Kemiin. Että sillä viisiin.
Kaikki sujui mallikkaasti lähtöselvityksessä ja passin tarkastuksessa ja pian seisoin lähtöportilla odottamassa. Tässä vaiheessa en tiennyt yhtään miten puhelimeni tulee toimimaan ulkomailla joten soitin äitille ja lähetin muutamille ystäville viestin. Niin ja tietenkin facebookkiin piti tehdä tilapäivitys! Ilman muuta ja muut ilman.

Sitten loikkaus bussiin ja sillä lentokoneen luo. Siinä vaiheessa alko olla jo niin täpinöissä että tuntu että taju lähtee.
Lento meni todella nopeasti. Ensin olin utelias, sitten paniikissa ja sitten nukuinkin loppumatkan... Kolmea tuntia myöhemmin saavuin Manchesteriin. (Aikaeron vuoksi lento oli kestänyt vain tunnin joten olin entistä enemmän hämilläni.)
Lentokentällä ensimmäinen haaste oli löytää ulos. Sitä käytävien ja huoneiden määrää! Harhailin lähinnä etsien tuttuja kasvoja samalta lennolta..
Löysin kuin löysinkin pienen vitkastelun jälkeen alueelle jossa ollaan matkoiltaan tulevia matkalaisia vastassa.
Löysin peräti Chrisinkin. Tai no. Olin kävellä ohi mutta...

Se tunne oli käsittämätön.
Upea. Mieletön. Vapaa.
Olin ihan uudessa ympäristössä, ja kun tuli aika puhua lontoota niin menin jotenkin ihan lukkoon vaikka kohtuu erinomaisesti kieltä osaankin.
Yhtäkkiä se suomalaisten suosima rallienglanti vaan hyökkäs sieltä mielen syövereistä.
Istuin varmaan aika hyvän tovin lentokentän ulkopuolella tupakointialueella ja ihmettelin missä mitä hä. 'How the hell did I end up here?'
Ensimmäisenä näkymänä lentokentän ulkopuolella on Radisson blu hotel, joka niin muistutti minua Helsingistä että piti hieraista silmiä.

Juna-asema on kätevästi ihan lentoaseman kyljessä ja junalla matkattiin Manchesterista Blackburniin.

Säästä on sen verran pakko mainita, ilmankosteus on pikkusen eri luokkaa kuin kotosuomessa.. niin ja suomessa oli tuolloin 'talvi', tosin ei lunta ainakaan siis eteläsuomessa mutta silti miinuksella, mutta Englannissa oli tuon viikonlopun aikana +12-16 astetta!